Uutta valmentajille ja kouluttajille: valmentajapajat

Hei kehittymishaluinen koira-alan valmentaja tai kouluttaja, tule mukaan kevätkauden valmentajapajoihin, joiden teemana on vuorovaikutus. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!
Olen niin innoissani, että pääsen vihdoin aloittamaan ensimmäiset valmentajapajat. Ajatus on pyörinyt mielessäni jo pitkään ja olen pohtinut aiheiseen parhaiten sopivaa toteutustapaa. Tästä kirjoituksesta pääset lukemaan tarkemmin ajatuksiani valmentajapajojen taustalla.
Mikä on valmentajapaja?
Valmentajapaja on työpaja, jossa koira-alan valmentajat ja kouluttajat kohtaavat. Kyseessä ei ole kuitenkaan vapaa keskustelutilaisuus vaan jokainen paja sisältää sinulle hyödyllistä tietoa ja konkreettisia työkaluja toimintasi tueksi. Pelkän luennon sijaan halusin, että pajat ovat vuorovaikutteisia, koska uskon vahvasti, että jaetut kokemukset ja yhdessä harjoittelu ovat avain kehittymiseen.
Käytännössä valmentajapajat ovat eri aiheista pidettäviä kaksi tuntia kestäviä vuorovaikutteisia tapaamisia. Teemat liittyvät valmentajana ja kouluttajana toimimiseen erityisesti vuorovaikutuksen ja psyykkisten taitojen tukemisen kannalta. Osallistumiseen sisältyy aina jälkikäteen toimitettava tapaamisen materiaali sekä harjoituspohjat.
Miksi valmentajapajat?
Olen toiminut Suomen Agilityliiton liittokouluttajana noin kuusi vuotta ja pitänyt useita agilityvalmentajien koulutuksia. Olen saanut ihan valtavasti intoa ja iloa näiden koulutusten pitämisestä, jonka vuoksi haluan tehdä niitä enemmän ja laajemmin kuin se on mahdollista tällä hetkellä.
Miksi valmentajana kehittyminen on tärkeää?
Itselle valmentajien kehittäminen ja oma kehittyminen valmentajana on tärkeää. Valmentajana ja kouluttajana toimiminen on jatkuva prosessi, jossa koskaan ei ole valmis. Tämä on tärkeä tiedostaa, jotta sinua ei ahdista kaikki se, mitä et vielä tiedä. Kehittämällä omia taitojasi valmentajana tai kouluttajana, vaikutat omiin valmennettaviin ja koulutettaviin monella tasolla, joista tässä listattuna muutama:
autat lisäämään osallistujien omaa vastuuta kehittymisestä
sitoutat osallistumaan ja kehittymään
oivallutat ja kasvatat motivaatiota tekemiseen
kohtaat jokaisen ohjaajan ja koiran yksilönä ja osaat huomioida yksilölliset erot toiminnassasi
Kenelle valmentajapajat on suunnattu?
Valmentajapajat on tarkoitettu kaikille koira-alan valmentajille ja kouluttajille toimit sitten yhdistys- tai seuratoiminnassa tai sivu- tai päätoimisesti yrittäjänä. Jos sinua sinua kiinnostaa omien taitojen ja samalla valmennettavien ja koulutettavien kehittäminen, valmentajapajat ovat sinua varten. Valmentajapajoissa ei käsitellä suoraan lajiteknisiä asioita, mutta niitä voidaan käyttää aiheeseen liittyvien esimerkkien taustalla.
Ensimmäisissä valmentajapajoissa on teemana vuorovaikutus
Kaikki ihmisten väliset kohtaamiset sisältävät vuorovaikutusta liittyi siihen puhetta tai ei. Valmentajan vuorovaikutustaidot ovat keskeisessä roolissa kohtaamisissa ja niihin kannattaa ehdottomasti panostaa. Mitä paremmin pystyt itse toimimaan vuorovaikuttajana, sitä paremmin pärjäät myös haastavissa tilanteissa.
Ensimmäinen valmentajapaja on kolmiosainen ja se toteutetaan etänä. Osallistujamäärä on rajattu ja paikan myydään ensisijaisesti kaikkiin kolmeen. Mikäli paikkoja jää vapaaksi, niitä voidaan myydä yksitellen 31.3. klo 21 alkaen.
Lue lisää ja nappaa itsellesi paikka TÄSTÄ!
Kirjoittaja ja valmentajapajojen kouluttaja on koiraurheiluvalmentaja, yrittäjä, fysioterapeutti ja liittokouluttaja Tiina Wikström. Tiinaa kiinnostaa erityisesti valmentajien kehittyminen, vuorovaikutus, motivaatio ja psyykkiset taidot. Tutustu Tiinaan lisää tästä!
Seuraa minua Instagramissa ja Facebookissa
Tule mukaan sisäpiiriin! Sisäpiirin kautta saat aina syventävää tietoa blogikirjoituksiin liittyen sekä muuta tietoa harjoittelusi tueksi.