Koirakon mieli: Mihin suuntaat energiasi?

16.11.2023

Oletko kuullut sanonnan valitse taistelusi? Valitsetko taistella sellaisia asioita vastaan, mihin voit vaikuttaa, tai sellaisia, joihin sinulla on mahdollisuus vaikuttaa? Taistelu terminä viittaa ehkäpä riitelyyn tai sillä on ainakin hiukan negatiivinen kaiku. Pehmennetty versio voisi olla valitse mihin käytät aikaasi ja energiaasi. 

Vaikuttamisen piiri

Asiat voi jakaa kolmeen osaan. Kaikista sisimpänä ovat asiat, joihin voit vaikuttaa, ja joista voit myös päättää. Tällaisia ovat esimerkiksi mitä harrastat koirasi kanssa tai mitä kirjaa luet illalla. Keskimmäisenä ovat asiat, joihin voit vaikuttaa, mutta joista et voi päättää. Tällaisia ovat esimerkiksi lajiyhdistyksen toimintaan liittyvät asiat tai millainen työaika sinulla on (riippuen työtehtävästä toki). Uloimpana ovat asiat, joihin et voi vaikuttaa, ja joista et voi päättää. Tällaisia ovat esimerkiksi sää tai vaikkapa harrastajana lajin säännöt.


Mihin asioihin VOIT vaikuttaa?

Toinen sanonta kuuluu kaikki vaikuttaa kaikkeen. Näin sekin on, mutta välillä on asioita, joihin ei vain yksinkertaisesti voi vaikuttaa. Karkea esimerkki voisi olla, että haluaisit koirasi juoksevan nopeammin, mutta koirasi ei pysty rakenteensa puolesta liikkumaan nopeammin ja liikkuu jo nyt maksimaalista vauhtia. Voit ehkä hiukan vaikuttaa koirasi nopeuteen harjoittelulla, mutta et todennäköisesti kovin paljoa. Ehkä ei kannata siis kuluttaa omaa energiaa tähän projektiin vaan tunnistaa joku muu asia, johon voit vaikuttaa.

Mihin asioihin HALUAT vaikuttaa?

Keskity niihin asioihin, jotka koet itselle tai teille koirakkona merkityksellisiksi. Välillä joudut tekemään valintoja myös olemassa olevien resurssien perusteella. Onko minulla mahdollisuutta käydä hallilla/kentällä riittävän usein harjoittelemassa tarvittavaa asiaa? Pystynkö käyttämään tähän asiaan riittävästi aikaa, jotta se etenee? Näissä pohdinnoissa eniten vaakakupissa painaa se, mikä on sinun ja koirasi osalta oleellista ja tärkeää. Myös hyvinvoinnin näkökulma kannattaa muistaa.

"Kaikkea ei pysty tekemään ja eniten vahvistuu se asia, mihin keskityt."

Pitääkö minun tyytyä siihen, mitä on

Ei. Kannustan aina asettamaan tavoitteita ja unelmoimaan, koska niitä molempia tarvitaan. Kaikista tärkeintä on, että mietit mihin keskityt ja onko asia sellainen, johon sinulla itselläsi on mahdollisuus vaikuttaa. Jos kyseinen asia ei ole omassa vaikutuspiirissä sellaisenaan, pohdi löytyisikö sinne toinen reitti.

Jokainen saa kuitenkin käyttää aikansa mihin asiaan haluaa, mutta kannustan kuitenkin keskittymään asioihin, joihin voit vaikuttaa. Yleensä silloin mielikin on parempi ja koet onnistumisia ponnisteluissasi. ❤️

Kirjoittaja on agility- ja hoopersvalmentaja sekä psyykkinen valmentaja Tiina Wikström. Teksti on alunperin julkaistu sivustolla voimakko.fi 10.1.2023. Tekstiä on päivitetty uudelleen julkaisun yhteydessä.