Koirakon mieli: Agilityohjaajan hetkessä elämisen taito

02.11.2023

Koira ei osaa murehtia mennyttä eikä huolehtia tulevasta. Me ihmiset taas ollaan siinä mestareita. Arki on usein paikasta toiseen ryntäilyä. Suoritetaan työt, lounas, koiran ulkoilutus, harrastukset ja muut arjen asiat. Treeneihin juostaan ja suoritetaan harjoitukset ajatukset jo seuraavassa tehtävässä. Kuulostaako tutulta? Tässä blogikirjoituksessa pureudutaan siihen, miksi hetkeen pysähtyminen on tärkeää myös agilityohjaajalle.

Miksi elää hetkessä?

Tekemällä montaa asiaa samanaikaisesti, ei usein tule tehty mitään hyvin ja usein niiden toteuttamiseen samanaikaisesti menee enemmän aikaa kuin siihen, että tekisit yhden asian kerrallaan. Eli keskittymällä juuri siihen, mitä olet milloinkin tekemässä, annat itsellesi mahdollisuuden keskittyä ja olet läsnä. Tämä auttaa sinua myös agilityohjaajana paremmin tutustumaan itseesi ja tekemään ratkaisuja sen perusteella.

Agilityssa hetkeen pysähtyminen antaa sinulle mahdollisuuden keskittyä juuri siihen olennaisimpaan eli koiraasi ja teidän yhteiseen tekemiseen.

Kuuletko vai kuunteletko?

Näillä kahdella termillä on iso ero. Näistä ensimmäinen tarkoittaa, että kuulet toisen puhuvan sinulle. Jälkimmäinen taas sitä, että haluat ymmärtää mitä toinen sanoo sinulle. Läsnäoleminen vuorovaikutustilanteissa ei ole aina helppoa. Esimerkki voisi olla tilanne treeneistä, joiden jälkeen keskustelet treenikavereiden kanssa treeneistä. Muistatko kotona mitä treenikaverisi sanoi?

Läsnäoleminen vuorovaikutustilanteissa parantaa sekä vuorovaikutusta että vaikuttaa suoraan kummankin osallisen toimintaan ja yhteistyöhön oli sitten kyse yhteistyöstä toisen ihmisen tai koiran kanssa.

Enkö saa suunnitella tulevaa tai muistella menneitä?

Tietysti saat. Hetkeen pysähtyminen ei tarkoita sitä, että et tiedä tulevasta tai et muista aikaisemmin tapahtuneita asioita. Positiivisiin tunteisiin ja muistoihin palaaminen lisää onnellisuutta ja suunnitelmia tarvitaan lähes aina. Menneisyydestä voit myös oppia paljon ja nykyhetkessä voit vaikuttaa tulevaan. Kuitenkin, jos ajatuksesi ovat aina menneessä tai tulevassa, voi elämä tuntua raskaalta, koska koet, että et ole koskaan perillä.

"Tärkeintä on muistaa, että jokainen hetki on ainutlaatuinen, joten siitä kannattaa nauttia."

Hetkeen pysähtyminen agilityohjaajan apuna

Yksi tapa keskittyä hetkeen on pysähtyä. Mitä minulle kuuluu ja miltä minusta oikeasti tuntuu? Kiireen ja suorittamisen keskellä ei ole aikaa pysähtyä ja kuunnella omaa sisintään, vaikka ehkä aavistat sen sanovan sinulle jotain. Kannustan sinua ottamaan seuraavissa treeneissä ennen omaa suoritusta lyhyen hetken ja tunnustelemaan miltä sinusta tuntuu juuri nyt tässä hetkessä.

Antoisia treenihetkiä!

Kirjoittaja on agility- ja hoopersvalmentaja sekä psyykkinen valmentaja Tiina Wikström. Teksti on alunperin julkaistu sivustolla voimakko.fi 19.12.2022. Tekstiä on päivitetty uudelleen julkaisun yhteydessä.