Hoopersvalmennus

Ihanan mahtava hoopers! Mitä enemmän lajiin syvennyn, sitä enemmän innostun ja haluan lisää. Mitä enemmän oivallan yhteyksiä jo olemassa olevaan osaamiseen, sitä siistimpää se on. Hoopers on Suomessa tuore laji ja niin se on minullekin agilityyn verrattuna. Omaa harrastuskokemusta lajista minulla on reilu puolitoista vuotta ja valmentajana hoopersin valmennukset ovat säännöllistyneet keväästä 2022 lähtien. Eniten olen kehittynyt ja oppinut lajista valmennettavien kautta ja on ollut upeaa huomata miten laajalla lajikirjolla valmennuksissani ollaan mukana.

Hoopersvalmennukseni lähtee liikkeelle koiran taitojen opettamisesta ja keskiössä palkata paljon ja oikea-aikaisesti ja -suuntaisesti. Lähtökohtaisesti valmennuksissani lähdetään opettamaan taitoja mahdollisimman pienellä ohjaajan liikkeellä, mutta yksilölliset erot huomioiden, joten jollekin ohjaajan liike alussa, voi olla hyvä apu.

Miten pääset hoopersvalmennukseeni?

Tarjoan lajivalmennusta seuroille ja treeniporukoille pääasiassa Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla. Laitathan viestiä tiina@twacoaching.fi ja sovitaan millainen valmennus teille sopisi. Esimerkkejä valmiista paketeista ja niiden hinnoista löydät sivulta täältä.

Lisäksi järjestän talvella 2022-23 kahdesti kuussa hoopersvalmennusta Porvoossa (ryhmät täynnä). Yksittäisistä vapaista paikoista saat tietoa Facebookin myyntiryhmästä.

Mikäli olet kiinnostunut yksilövalmennuksesta hoopersissa, laita minulle s-postia ja sovitaan aika tutustumiselle. Tutustumistapaaminen on maksuton ja toteutetaan etäyhteyksin.

Valmennettavien kokemuksia

"Tiinan kurssi oli ihan paras! Saatiin paljon kotitehtäviä ja ajatuksia miten viedä meidän harjoittelua eteenpäin."

Maija

"Tehdään koiran tasolla ja pidetään hauskaa."

Kajsa

"Sain yksilöllistä ohjausta ja harjoitukset sai tehdä oman tason mukaan. Lisäksi sain hyviä vinkkejä, joiden mukaan treenasin kotona."

Nimeä ei saa julkaista

"Ihanaa, että meidät kohdattiin yksilönä. Tosi hyvä kurssi!"

Helena